Esittely

Ulla-Maija Vaittinen debytoi valtakunnallisessa Nuorten näyttelyssä 1972. Siitä alkaen hänen taiteensa johtoajatuksena on ollut maailman hahmottaminen taiteen keinoin. Sekä yksittäisen ihmisen että ihmiskunnan ongelmien käsittely ja niistä viestittäminen ovat olleet sen sisältöinä.

Ensimmäisessä valtakunnallisessa Nuorten näyttelyssä esiteltyjen pronssiveistosten jälkeen ovat Vaittisen taiteen sisältöä olleet välittämässä eri grafiikan menetelmät, akvarellimaalaus, frottage, camera obscura, video, valokuvavedokset, pellavamassa- ja kierrätysmateriaalit ja readymade. Teosten esitysmuoto on vaihdellut tila-, ympäristö- ja performanceteoksista maalauksiin ja veistoksiin.

Ulla-Maija Vaittinen on halunnut osallistua taiteensa kautta keskusteluun aikakäsitteen moninaisuudesta ja ekologiasta, ihmissuhteista ja -kohtaloista sekä perheiden hyvinvoinnin kysymyksistä. Ajan kulkua sekä lineaarisesti että syvyyssuunnassa hän on kuvannut monikerroksisesti mm. seuraavissa teossarjoissa: Elämäni kivijalat Helsingissä frottagetekniikalla, Talo elää -valokuvavedokset ja videoteos pohtivat tätä. Samaa aihetta käsittelevät myös Aika-tilateos ja Luolamaalauksia.

Ekologisen huolensa ilmastonmuutoksesta hän on tuonut koskettavasti esiin ympäristöteoksissaan Huvila meren rannalla ja Nostre Mare. Ihmissuhteita ja ihmiskohtaloita hän on kuvannut suurella empatialla esimerkiksi teoskokonaisuuksissa On lottovoitto syntyä Suomeen ja Poltetut sillat, mutta käyttää myös terävää satiiria tilataideteoksessaan Sydänateria kolmelle.

Laajassa sarjassaan pellava- ja paperimassasta työstettyjä siipiveistoksia taiteilija on halunnut kuvata alas ammuttuja, haavoittuneita ja siipeensä saaneita ihmiskohtaloita. Tarjolla on myös varasiipiä uuteen lentoon.

Vuoden 1972 ensiesiintymisestä aina kuluvaan vuoteen asti on huoli suomalaisen perheen hyvinvoinnista saanut Ulla-Maija Vaittisen taiteessa lukuisia tulkintoja. Vaikuttavin on ehkä vuonna 2006 aloitettu ja edelleen työn alla oleva kokonaisuus Mitä pitsiverhojen takana tapahtuu, joka hienovaraisesti raottaa perheiden pahoinvoinnin peittävää verhoa. Teos alkoi yksittäisistä frottage-tekniikkaa käyttävistä pastellimaalauksista, täydentyi välillä iltapäivälehtileikkeillä, laajeni tilataide- ja videoteokseksi 2012 ja täydentyi readymade-teoksella 2013.

Työtavoistaan Vaittinen kertoo:
Olen halunnut mahdollisimman fyysisesti osallistua prosessiin ja lopputulokseen. Hiertäessäni kivijalkoja tai pitsejä olen päässyt sisälle työstettävään materiaaliin ja sisältöön parhaiten.

Ulla-Maija Vaittinen asuu ja työskentelee Helsingissä.